Mainos

Afganistanin maanjäristyksessä jopa 200 kuollutta

Afganistanin eilisen maanjäristyksen uhrien määrä nousee. Arvioiden mukaan jopa 100-200 ihmisen pelätään kuolleen Pohjois-Afganistanissa.

Afganistanin pohjoisosassa sattuneessa maanjäristyksessä on saanut surmansa arviolta 150 ihmistä, Kabulin televisio kertoi tänään. Tiedot Samanganin maakunnassa sijaitsevan järistysalueen tuhoista ovat kuitenkin yhä ristiriitaisia. Uutistoimisto AIP:n mukaan kuolonuhreja olisi yli 200 ja YK:n edustaja kertoi sadasta kuolonuhrista maanvyörymän alle jääneessä kylässä.

Uutistoimisto AIP kertoi sunnuntain järistyksen tuhonneen Samanganin maakunnassa 900 rakennusta, joista 500 sijaitsi maakunnan pääkaupungissa Aybakissa. Dakhli-E-Zeun kylässä vieraillut YK:n elintarvikeohjelman edustaja Khaled Mansour kertoi tänään, että sata kylän taloa oli murskautunut maanvyörymän alle. Maamassa tukki joen, minkä takia tulva uhkasi ylävirran kyliä.

Maanjäristys, jonka voimakkuus oli 7,2 richteriä, vavisutti Pohjois-Afganistania eilen. Järistys tuntui laajoilla alueilla myös Pakistanissa, Tadzhikistanissa ja Pohjois-Intiassa.

(MTV3-Reuters-AFP-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.