Mainos

Afganistanissa hätätila sikainfluenssan takia

Afganistanin viranomaiset ovat julistaneet hätätilan, jotta hallitus saa H1N1-epidemian pysähtymään.

Koulut ja päiväkodit on määrätty suljettaviksi ainakin kolmen viikon ajaksi. Koulujen avaamista arvioidaan seuraavan kerran parin viikon kuluttua.

Afganistanin hallitus on myös kehottanut ihmisiä välttämään kokoontumisia suljetuilla alueilla. Viime viikolla Afganistanissa vahvistettiin yhden ihmisen kuolleen sikainfluenssaan.

Sikainfluenssaviruksen on vahvistettu saaneen lähes 350 Afganistanissa asuvaa, sairastuneiden joukossa on runsaasti ulkomaalaisia. Epäiltyjä tapauksia on satoja. Viranomaisten mukaan noin 22 prosenttia väestöstä sairastuu sikainfluenssaan, jos vastatoimiin ei ryhdytä. Tautikuolemia olisi näin noin 70 000.

Maailman terveysjärjestö WHO on luvannut toimittaa Afganistaniin miljoona annosta H1N1-rokotetta. Afganistanin hallitus on suunnannut laajoja tietokampanjoita taudista maan harvaan asutuille alueille, missä lukutaito on yleistä.

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.