Mainos

Afrikan unionin perustamiskokous alkoi

Afrikan maiden uuden yhteistyöelimen, Afrikan unionin (AU), kolmipäiväinen perustamiskokous alkoi maanantaina Etelä-Afrikan Durbanissa. Samalla haudataan vuonna 1963 perustettu Afrikan yhtenäisyysjärjestö OAU.

Etelä-Afrikan presidentin Thabo Mbekin mukaan OAU piti 39-vuotisen olemassa olonsa aikansa elossa unelmaa Afrikan yhtenäisyydestä. Nyt on kuitenkin aika siirtyä eteenpäin ja luopua vanhoista ajattelumalleista, Afrikan unionin ensimmäisenä puheenjohtajana tiistaina aloittava Mbeki sanoi.

Mbeki kehotti muita valtionpäämiehiä tähtäämään todellisiin saavutuksiin eikä vain tyytymään toteamukseen, että "me tapasimme ja hyväksyimme hyviä julkilausumia".

Durbanin kokoukseen osallistuneen YK:n pääsihteerin Kofi Annanin mukaan AU:n perustaminen antaa aihetta toiveikkuuteen, joka ei kuitenkaan vielä merkitse saavutuksia. Euroopan menestykseen viitannut Annan muistutti, että Afrikassa unioni on maantieteellisesti paljon laajempi mutta varoiltaan huomattavasti köyhempi.

-Näissä oloissa menestyksellisen unionin muodostaminen vaatii runsaasti sisukkuutta ja rautaista poliittista tahtoa yhdistettynä valmiuteen hyväksyä loputtomalta vaikuttavia neuvotteluja ja kompromisseja, Annan ennusti.

Epäilijöitä riittää


Erona jäsenmaidensa sisäisiin asioihin puuttumattomuutta korostaneeseen OAU:hun uusi unioni perustetaan löyhästi Euroopan unionin esimerkille. Tavoitteena on muun muassa yhteisen keskuspankin, parlamentin ja tuomioistuimen perustaminen.

Unioniin perustetaan myös rauhan ja turvallisuuden neuvosto, jonka päätöksellä AU voi lähettää monikansallisia rauhanturvaajia jäsenmaihin estämään rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Epäilijöiden mukaan uuden organisaation perustaminen ei tuo ratkaisun avaimia köyhyyden, aseellisten konfliktien, korruption ja tautien vaivaaman maanosan tilanteen ratkaisevaksi parantamiseksi.

Myös jäsenmaiden halukkuutta puuttua toistensa epädemokraattisiin toimiin tai ihmisoikeusrikoksiin epäillään.
-On huolestuttavaa, että osa Afrikan unionin tavoitteisiin sitoutuvista johtajista on itse diktaattoreita, murhamiehiä ja varkaita, kirjoitti Johannesburgin Sunday Times -lehti kokouksen aattona.

Gaddafi: Meillä on oma tyylimme


Ajatuksen Afrikan unionista - alun perin "Afrikan Yhdysvalloista" - ensimmäisenä esitellyt Libyan

Muammar Gaddafi


korostikin maanantaina, että Afrikka ei aio alistua länsimaiden määritelmiin ja määräyksiin ihmisoikeuksien ja demokraattisen hallinnon suhteen.

-Me pyrimme puolustamaan ihmisoikeuksia ja saavuttamaan demokratian, mutta omalla tyylillämme ja keinoillamme -- meillä on historiallista kokemusta meille sopivasta hyvästä hallinnosta. Afrikkalainen demokratia on meille sopivaa hyvää hallintoa, Gaddafi perusteli.

Libyan johtaja tuomitsi myös teollisuusmaiden pyrkimykset tehdä hyvästä hallinnosta ehto kehitysyhteisölle ja kauppasuhteille.

-Me toivotamme tervetulleiksi kaikki, jotka haluavat auttaa meitä. Mutta ne jotka haluavat asettaa ehtoja - sitä me emme halua.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 09.07.2002).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.