Mainos

AirAsian-koneesta kuului pamaus – lähes kaikki matkustajat kieltäytyivät tulemasta lennolle

Indonesiassa lähes koneellinen AirAsian-lennolla olleita matkustajia jätti lennon väliin, kun moottorissa ilmeni vikaa koneen valmistautuessa lähtöön. Asiasta uutisoi Daily Mail.

Tapaus sattui Surabayan lentokentällä.

Kone oli ehtinyt liikkua vain muutamia metrejä, kun yksi moottoreista oli sammunut päästäen kovan pamauksen, Metro TV kertoo.

Indonesian Bangdungiin matkalla ollut kone pääsi takaisin lähtöportille ilman ongelmia, jossa koneen 120 matkustajaa pyydettiin poistumaan koneesta.

– Kone oli valmis ja lähti liikkeelle, mutta yhtäkkiä kuului kova ääni. Moottorin ääni katosi ja kone liikahti taaksepäin, matkustaja Yusuf Fitriadi kertoi televisiohaastattelussa.

– Olimme sokissa ja paniikissa.

Lentoyhtiö kertoi matkustajille lennon jatkavan matkaansa, kunhan vika on selvitetty.

Yusufin mukaan noin 90 prosenttia matkustajista kieltäytyi kuitenkin tulemasta takaisin lennolle pelätessään että vika uusiutuu lennon aikana.

Metro TV:n mukaan kieltäytyjille korvattiin heidän lentolippunsa.

Indonesian Surabayasta Singaporeen matkalla ollut AirAsia-lentoyhtiön kone katosi viime sunnuntaina lennettyään vajaan tunnin. Koneen osia on löydetty Jaavanmerestä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.