Mainos

Aivokasvaimesta selvinnyt 11-vuotias ampui itsensä – joutui kiusatuksi koulussa

Aivokasvaimesta selvinnyt ohiolaistyttö ampui itsensä kiusaamisen vuoksi.

11-vuotias Bethany Thompson nousi viime viikon lopulla koulubussista Cablessa Ohiossa, meni kotinsa takakuistille ja ampui itsensä.

Paikallislehti Columbus Dispatchin mukaan Bethanyn äiti kertoo, että tyttöä oli kiusattu koulussa tämän kasvoilla olleen virnistyksen vuoksi. Tyttö oli käynyt vuonna 2008 läpi aivokasvaimen poistoleikkauksen. Isän mukaan lievä virnistys johtui leikkauksesta.

– Luulen, että hän oli yksinkertaisesti loppu. Hän ei uskonut kenenkään voivan auttaa. Halauan ihmisten tietävän, että pienimmätkin asiat voivat murtaa jonkun, Bethanyn äiti sanoo.

Äidin mukaan Bethany oli jutellut kuolinpäivänään ystävänsä kanssa ja sanonut tätä parhaaksi kaverikseen ikuisesti. Ystävä oli kertonut, että samanikäiset oppilaat olivat kiusanneet Bethanya useita kertoja.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.