Mainos

Aivotutkimus karmeasti pieleen – koepalan otosta aivovamma

Oslon yliopistollinen sairaala on keskeyttänyt suuren aivotutkimusprojektin sen jälkeen, kun on käynyt ilmi, että ainakin kaksi potilasta on saanut vakavan aivovamman.

Projektissa työskennellyt kirurgi on ottanut tutkimustarkoituksiin näytteitä jopa 122 potilaan aivokudoksesta, kertoo Norjan TV2.

Ainakin yhdeltä potilaalta näyte on otettu rutiinitutkimuksen yhteydessä. Iäkäs potilas oli valittanut päänsärkyä ja tasapainohäiriöitä. Näytteenoton yhteydessä hän sai aivoverenvuodon ja menetti puhekykynsä. Potilas omaisineen olivat olleet siinä luulossa, että toimenpiteessä vain mitattaisiin kallonsisäinen paine.

Kyseinen aivokirurgi on myöntänyt Norjan lääkintähallitukselle, että vähintään kahden potilaan aivoverenvuoto on näytteenoton seurausta.

Norjan lääkintähallitus sai tiedon tutkimusprojektin kyseenalaisista menetelmistä nimettömänä lähetetystä kirjeestä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.