Mainos

Alkuperäiskansojen valaanpyynnistä kiistellään

Alkuperäiskansojen pyyntioikeudet synnyttivät ilmiriidan Kansainvälisen valaanpyyntikomission IWC:n kokouksessa. Japani uhkaa estää pyyntioikeuksien uusimisen.

Alkuperäiskansojen pyyntioikeudet synnyttivät ilmiriidan Kansainvälisen valaanpyyntikomission IWC:n kokouksessa tänään.

Kokous jouduttiin lopulta keskeyttämään, kun sovintoon lupien uusimisista ei päästy. Muutamilla alkuperäiskansoilla on komission pyyntikiellosta huolimatta oikeus pyytää tietyn kiintiön verran valaita vuosittain.

Riita alkoi, kun Japani uhkasi estää komissiota uusimasta Alaskan ja Koillis-Venäjän alkuperäiskansojen pyyntilupia. Yhdysvaltain makah-intiaanit saavat pyytää vuodessa viisi harmaavalasta ja inuiitit 56 grönlanninvalasta. Uhkauksen taustalla on IWC:n tiistainen päätös olla myöntämättä neljälle japanilaiskylälle oikeutta 50 lahtivalaan pyytämiseen.

Britannian edustaja piti Japanin uhkausta loukkauksena. Japani puolestaan syytti Yhdysvaltoja tekopyhyydestä. Lisäksi kiistaa aiheutti St. Vincentin ja Grenadiinien esitys, jonka mukaan komission pitäisi antaa sille lupa pyytää vuosittain neljä ryhävalasta nykyisen kahden sijaan.

Kokous voi edustajien mukaan pahimmillaan ajautua täyteen pattitilanteeseen. Edustajien arveltiin kuitenkin yrittävän sovitella kiistojaan keskinäisissä neuvotteluissa. Komission kokous päättyy perjantaina.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.