Mainos

Ämarin kohutut lentoharjoitukset alkavat - Näin ne sujuvat

Ilmavoimat aloittaa tällä viikolla ilmaharjoitukset yhdessä Ruotsin ja Viron Ämariin saapuvan yhdysvaltalaisen lentoyksikön kanssa. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta teki päätöksen harjoitteluun osallistumisesta viime kuun alussa.

Suunnitelmissa on harjoitella taistelutekniikkaa, ja lennot voivat olla esimerkiksi 2 vastaan 2 -tehtäviä.

Toiminta toteutetaan pääosin Selkämerellä Porin edustalla sijaitsevalla harjoitusalueella Suomen ilmatilassa sekä kansainvälisessä ilmatilassa.

Suomen ilmavoimien ensimmäinen harjoittelupäivä on huomenna. Suomesta harjoitteluun osallistuu kahdesta neljään Hornet -monitoimihävittäjää.

Yhdysvalloilla on harjoituksessa saman verran F-16 Fighting Falcon -koneita ja Ruotsi lentää JAS-39 Gripen -koneillaan. 

Suomen ilmavoimien Hornetit operoivat joko Satakunnan lennostosta Pirkkalasta tai Karjalan lennostosta Rissalasta. Myös Ruotsin koneet nousevat ilmaan omista kotitukikohdistaan, mutta yhdysvaltalaiskoneet puolestaan Viron Ämarista.

Aseistamattomat hävittäjät kohtaavat toisensa tietyllä, rajatulla harjoitusalueella ja suorittavat ennalta sovitun lentotehtävän. Ilmavoimista kerrotaan, että suunnitelmissa on harjoitella taistelutekniikkaa, ja lennot voivat olla esimerkiksi 2 vastaan 2 -tehtäviä.

Pääasiassa koulutustapahtumat lennetään Selkämeren päällä, mutta esimerkiksi säätilanteen niin vaatiessa, lentotoiminnassa voidaan käyttää Ilmavoimien normaaleja harjoitusalueita Etelä- ja Keski-Suomessa.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.