Mainos

Amerikkalaislähteet: Venäjä valmistelee ydinkoetta

Venäjä saattaa amerikkalaisten tiedustelulähteiden mukaan olla valmistelemassa maanalaista ydinkoetta Novaja Zemljan saarella, kertoi amerikkalainen lehti New York Times tänään.

Tiedot venäläisten koevalmisteluista ovat saaneet eräät amerikkalaiset kongressin jäsenet vaatimaan, että amerikkalaisten on päästävä paikan päälle tutkimaan asiaa. Kongressissa on jo tehty lakialoite, jossa amerikkalaisille tarkastajille vaaditaan pääsyä Novaja Zemljan alueelle.

Venäläisille myönnetään vastavuoroisesti oikeus päästä Yhdysvaltain koealueelle Nevadaan. Osa tiedustelutietoihin tutustuneista kongressin jäsenistä suhtautuu tietoihin kuitenkin epäillen, kertoo New York Times. He epäilevät, että tiedustelutietojen tarkoituksena on saada Yhdysvallat aloittamaan uudelleen maanalaiset ydinkokeet.

Genevessä sovittiin 1996 täydellisestä ydinkoekiellosta. Sopimus tulee kuitenkin voimaan vasta kun kaikki ydinaseita valmistamaan pystyvät maat ovat mukana. Sopimusta eivät ole ratifioineet esimerkiksi Yhdysvallat ja Kiina. Yhdysvallat ja Venäjä ovat pidättyneet tekemästä 1990-luvun alusta lähtien myös maanalaisia ydinkokeita, joita nykyisin voimassa olevat sopimukset eivät kiellä.

(STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.