Mainos

Amerikkalaistutkimus: perheväkivalta vakava terveysongelma

Joka kolmas nainen maailmassa joutuu väkivallan tai hyväksikäytön kohteeksi, väitetään tuoreessa amerikkalaistutkimuksessa.

Tutkijoiden mukaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa pitäisikin käsitellä enemmän maailmanlaajuisena terveysongelmana kuin lakikysymyksenä.
Fyysinen väkivalta kun johtaa tutkimuksen perusteella varsinaisten vammojen lisäksi myös ongelmaraskauksiin, sisäeritysongelmiin ja kroonisiin kiputiloihin.

Yksi tutkimuksen tekijöistä, Lori Heise, kävi noin 20 maassa viimeisten kymmenen vuoden aikana ja keräsi tietoja parista tuhannesta perheväkivaltatutkimuksesta. Hänen mukaansa selvitys on ensimmäinen, jossa tutkitaan maailmanlaajuisesti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Heisen mukaan raportissa yhdistetään myös ensimmäistä kertaa lapsikuolleisuus ja väkivaltaiset perhesuhteet. -Keskenmenot, ennenaikaiset synnytykset ja kuolleina syntyneet lapset olivat monissa maissa selvästi yhteydessä odottavaan äitiin kohdistuneisiin lyönteihin, tutkimuksessa sanotaan. Haastatteluista kävi selvästi ilmi myös se, että melkoinen osa naisista ei ole kertonut kenellekään kokemastaan väkivallasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.