Mainos

Amnesty: Keski-Amerikan pakolaismäärät jyrkässä nousussa – syynä väkivalta ja murhat

Keski-Amerikan pakolaistilanne pahenee alueen väkivallan ja murhien vuoksi, varoitti ihmisoikeusjärjestö Amnesty International lauantaina tuoreessa raportissaan.

Salvadorin, Guatemalan ja Hondurasin hallitukset ovat epäonnistuneet kansalaistensa suojelemisessa väkivallalta.   

– Salvadorista, Guatemalasta ja Hondurasista on tullut käytännössä sota-alueita, joissa ihmishengellä ei tunnu olevan arvoa. Miljoonat joutuvat elämään jatkuvassa pelossa siitä, mitä jengien tai turvallisuusjoukkojen jäsenet saattavat tehdä heille tai heidän rakkailleen, Amnestyn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen sanoo.  

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan näistä kolmesta maasta saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on kuusinkertaistunut viidessä vuodessa naapurimaissa ja Yhdysvalloissa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.