Mainos

Amnesty: Pinochetin syytesuoja pois

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International ilmoitti tänään pitävänsä tervetulleena Chilen korkeimman oikeuden mahdollista päätöstä evätä Chilen entiseltä diktaattorilta kenraali Augusto Pinochetilta syytesuoja.

-Amnesty on sanonut koko ajan, että syytesuojaa ei pitäisi olla olemassakaan kenellekään, joka on vastuussa ihmisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista, sanoi järjestön tiedottaja Virginia Shoppee.

Chilen korkein oikeus ei ole vielä virallisesti ilmoittanut päätöstään asiasta, mutta oikeuslähteet sanoivat jo eilisiltana, että oikeuden jäsenet äänestivät Pinochetia vastaan äänin 11-9. Oikeus ei ole julkistanut päätöstään sillä perusteella, että jotkut sen jäsenistä saattavat vielä muuttaa mieltään ennen päätöksen allekirjoittamista.

Oikeus on ilmoittanut julkistavansa päätöksen perjantaina tai mahdollisesti vasta ensi viikon torstaina. Jos Pinochetin syytesuoja poistetaan, hän saattaa joutua oikeuteen vastaamaan syytteisiin sotilasvallan ajan ihmisoikeusloukkauksista.

Pinochetin valtakaudella 1973-1990 yli 3000 ihmistä kuoli tai katosi. Kymmenet tuhannet pakenivat sotilasvaltaa ulkomaille.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.