Mainos

Amnesty: Teloitukset maailmalla vähentyneet

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan maailmassa teloitettiin viime vuonna ainakin 1813 ihmistä. Amnestyn tänään julkaistusta raportista käy ilmi, että teloituksia tehtiin yli kolmessakymmenessä maassa. Eniten kuitenkin Kiinassa.

Täytäntöön pantujen kuolemanrangaistusten määrä on yleisesti laskenut, mutta ne ovat kuitenkiin lisääntyneet mm. Iranissa, Saudi-Arabiassa ja Yhdysvalloissa.

Teloituksista luovuttiin Itä-Timorissa, Turkmenistanissa, Ukrainassa ja Bermudassa. Lisäksi Latvia poisti sen rauhanajan rangaistuksena. Venäjällä useita satoja kuolemanrangaistuksia muutettiin vankilatuomioiksi.

Amnestyn raporttiin on laskettu vain ne teloitukset, jotka on ilmoitettu julkisesti.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.