Mainos

Annan hieroi rauhaa Lähi-itään

YK:n pääsihteeri Kofi Annan on neuvotellut sekä palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin että Israelin pääministerin Ehud Barakin kanssa väkivaltaisuuksien lopettamisesta palestiinalaisalueilla. Neuvotteluista huolimatta yhteenotot jatkuivat edelleen.

Satunnaisia yhteenottoja on ollut pitkin päivää. Pahin sattui Gazassa, jossa nuori palestiinalaispoika sai surmansa. Gazan ja länsirannan alueella jatkuvissa väkivaltaisuuksissa on päivän aikana haavoittunut ainakin 15 palestiinalaista. Verisistä taisteluista huolimatta Annan suhtautui toiveikkaasti siihen, että väkivallan kierre saadaan pysäytettyä. -Uskon, että pystymme hillitsemään tilannetta, Annan sanoi tavattuaan Arafatin Gazassa. Myöhemmin Annan neuvotteli Barakin kanssa Jerusalemissa. Annan ei kertonut julkisesti, millä keinoin hän uskoi tilanteen rauhoittuvan lähes kaksi viikkoa kestäneiden yhteenottojen jälkeen. -Teidän on ymmärrettävä, että osa siitä työstä, jota olen täällä tekemässä, on tehtävä hienovaraisesti ja melkoisen pidättyvästi, koska muussa tapauksessa voin tuhota koko hankkeen jo alkuunsa, pääsihteeri perusteli vaiteliaisuuttaan.

Lisäaikaa palestiinalaisille

Israel antaa palestiinalaisille kolme-neljä päivää lisäaikaa väkivaltaisuuksien lopettamiseksi Länsirannalla ja Gazassa, Israelin pääministeri Ehud Barak sanoi tänään radiohaastattelussa hallituksen hätäistunnon jälkeen. -Olemme taipuneet useiden ulkomaisten valtionpäämiesten pyyntöön ja olemme päättäneet jatkaa lisäaikaa kolmella tai neljällä päivällä. Jos väkivalta ei lopu, se merkitsee sitä, että palestiinalaishallinto Arafat haluavat hylätä pyrkimyksen poliittiseen ratkaisuun, hän sanoi. Barak ilmoitti olevansa myös valmis osallistumaan Lähi-idän huippukokoukseen, jos se takaisi väkivallan päättymisen. -Jos huippukokous järjestetään, sen tarkoituksena täytyy olla väkivaltaisuuksien täydellinen lopettaminen, hän sanoi Israelin radiolle.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton kävi viime yönä tuloksettomia puhelinneuvotteluja pikakokouksen järjestämisestä. Barak syytti palestiinalaisia rauhanpyrkimysten hylkäämisestä. Hän sanoi, että Arafat kykenisi pysäyttämään yhteenotot "yksinkertaisella käskyllä". -Jos hän ei pysty siihen, se merkitsee meille sitä, että hän on tahallaan hylännyt rauhanprosessin, hän sanoi amerikkalaisen tv-yhtiö ABC:n haastattelussa. Hän tähdensi myös Israelin pystyvän puolustautumaan tarpeen vaatiessa. -Me aiomme elää täällä. Emme suosittele kenellekään meidän asettamista kokeeseen taistelukentällä. Jos on pakko, me taistelemme ja me tiedämme kuinka taistella, Barak varoitti.
(STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.