Mainos

Arabimaat vaativat toimia Lähi-idässä

Arabimaiden ulkoministerit ovat kehottaneet kansainvälistä yhteisöä puuttumaan nopeasti Lähi-idän tilanteeseen, jotta Israel lopettaisi iskut palestiinalaisten alueille. Kairossa kokoontuneet Arabimaiden ulkoministerit toivat julkilausumansa esiin myöhään eilisiltana. Julkilausumassa kehotettiin myös Yhdysvaltain johtoa pikaisiin toimiin, jotta turvallisuutta ja vakautta uhkaavat hyökkäykset loppuisivat Lähi-idässä. Lisäksi vetoomus oli osoitettu YK:n pääsihteerille Kofi Annanille ja YK:n turvallisuusneuvoston jäsenmaille.

Kansainvälistä Punaista Ristiä ja kansainvälisiä ihmisoikeusjärjestöjä pyydettiin antamaan kaikkea mahdollista turvaa palestiinalaisille siviileille. Myös Ranskan ulkoministeri Hubert Vedrine on peräänkuuluttanut välitöntä tulitaukoa ja rauhanneuvotteluja Lähi-itään. Vedrine sanoi julkilausumassaan myöhään eilen, että Israelin hallitus näyttää antaneen armeijalleen avoimen valtakirjan tappaa useita palestiinalaisia. Yhdysvallat kehotti eilen Israelia ja palestiinalaisia osapuolten välillä viime vuonna sovitun rauhansuunnitelman pikaiseen täytäntöönpanoon.

Suunnitelman toteuttamiseen pitäisi amerikkalaisten mielestä ryhtyä jo ennen ensi viikolla alkavaa erityislähettiläs Anthony Zinnin uutta vierailua alueelle. Väkivaltaisuudet kiihtyivät eilen Lähi-idässä verisimmiksi palestiinalaisten 17 kuukautta kestäneen kansannousun eli intifadan aikana.

(STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.