Mainos

Arafat erotti turvallisuusjohtajan

Palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat on erottanut Länsirannan turvallisuuspalvelun vahvan johtohahmon Jibril Rajoubin tehtävistään. Hänen tilalleen astui viranomaisten mukaan Jeninin entinen kuvernööri, Zuher Manafrah.

"Kvartetin" jäsenet eli Yhdysvallat, YK, EU ja Venäjä tapasivat tiistaina Lontoossa keskustelemaan Lähi-Idän tilanteesta. Loppuyhteenvedossaan maiden edustajat keskustelivat uudistuksista, joita he haluavat palestiinalaisten johdon toteuttavan sekä keinoista, joiden avulla muun muassa itsenäiset vaalit olisi mahdollista järjestää.

-Palestiinalaiset tarvitsevat uusia johtajia Jasser Arafatin rinnalle hoitamaan asioita ulkomaailman kanssa, sanoi Britannian ulkoministeriön edustaja Mike O'Brien tavattuaan palestiinalaisjohtoa.

O`Brienin ehdotus myötäili Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin aikaisempaa samansisältöistä lausuntoa. Eurooppalaisen diplomaatin mukaan yhteenvedoissa ei kuitenkaan keskusteltu Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin suunnitelmasta perustaa Palestiinan valtio kolmen vuoden sisällä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.