Mainos

Arafat kielsi ampumisen palestiinalaisalueilta

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat on kieltänyt ampumisen palestiinalaisten hallussa olevilta alueilta. Israel puolestaan toimii päinvastoin ja poistaa omalta voimankäytöltään kaikki rajoitukset.

Jasser Arafat

Israelin päätöksen taustalla on neljän israelilaisen surma viime maanantaina. Israel on pidättänyt 15 Arafatin johtaman Fatah-järjestön jäsentä surmista epäiltyinä.

Yhteenotot jatkuivat tänään Lähi-idässä Länsirannalla ja Gazan kaistalla samalla kun palestiinalaiset juhlivat Arafatin tasan 12 vuotta sitten tekemää symbolista Palestiinan valtion perustamisilmoitusta.

Sairaalalähteiden mukaan ainakin yksi palestiinalainen kuoli ja parisenkymmentä loukkaantui yhteenotoissa, heistä kuusi vakavasti. Israelin hallituksen edustaja Binyamin Ben-Eliezer varoitti palestiinalaisia uusista yhteenotoista: -Ei ole epäilyksen häivääkään siitä, etteikö teillämme käytäisi sotaa. En voi uskoa, että hallitus päättäisi tänään jatkaa pidättyvyyden politiikkaa, Ben-Eliezer sanoi.

-Emme voi jatkaa tällä tiellä uskotellen, että he vuodattaisivat juutalaisten verta ja me vain istuisimme hiljaa, hän jatkoi. Liki seitsemän viikkoa sitten alkaneissa väkivaltaisuuksissa on saanut surmansa jo vajaat 220 ihmistä, valtaosa heistä palestiinalaisia.

Israel suri Leah Rabinia

Israelilaiset kokoontuivat eilen saattamaan haudan lepoon syöpään menehtynyttä maan entisen pääministerin Jitzhak Rabinin leskeä, Leah Rabinia. Korkea-arvoisten hautajaisvieraiden joukossa olivat muun muassa Saksan liittopresidentti Johannes Rau, Venäjän ulkoministeri Igor Ivanov ja Yhdysvaltain presidentin puoliso Hillary Clinton.

-Maa on menettänyt jotain hyvin arvokasta. Hän oli yhtä suuri kuin miehensäkin, kiteytti hautajaisvieraisiin kuulunut israelilainen kirjailija Dafna Dan surijoiden tunnot.

Myös Yhdysvaltain Lähi-idän erityislähettiläs Dennis Ross osallistui hautajaisiin. Hautajaisten jälkeen Rossin oli määrä käydä keskusteluja Lähi-idän tilanteesta sekä israelilaisten että palestiinalaisten kanssa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.