Mainos

Arafat saapui Yhdysvaltoihin

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat saapui aikaisin aamulla Yhdysvaltoihin keskustellakseen Lähi-idän tilanteesta presidentti Bill Clintonin kanssa.

Arafat käy tänään alkaneella Yhdysvaltain vierailullaan myös YK:n turvallisuusneuvoston kuultavana. Arafat on pyrkinyt keräämään tukea ehdotukselleen YK:n rauhanturvajoukon lähettämisestä palestiinalaisalueille. Israel on torjunut ajatuksen jyrkästi ja samoilla linjoilla on ollut myös sen tärkein liittolainen Yhdysvallat.

Clintonin ja Arafatin tapaamiselta ei siten odoteta merkittäviä tuloksia, varsinkin kun Yhdysvaltain presidentinvaalien lopputulos on edelleen epäselvä. Huomenna Arafatin on määrä vedota YK:n turvallisuusneuvostoon rauhanturvajoukon puolesta. Neuvosto aikoo kuulla asiassa myös Israelin edustajaa.

Syyskuun lopulla palestiinalaisalueilla ja Israelissa puhjenneissa väkivaltaisuuksissa on kuollut tähän mennessä jo ainakin 186 ihmistä, joista pääosa palestiinalaisia.

(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.