Mainos

Arafat vahvisti asettuvansa ehdolle tulevissa vaaleissa

Jasser Arafat sanoo hakevansa myös Palestiinan vapautusjärjestön hyväksynnän ehdokkuudelleen.

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat vahvisti tänään Egyptin television haastattelussa, että hän asettuu ehdolle tammikuun vaaleissa.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Arafat sanoo pyrkivänsä uudelle kaudelle palestiinalaisten presidenttinä.

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on vaatinut Arafatin syrjäyttämistä.

-Tietenkin, jos palestiinalaisjohto sen antaa tehtäväkseni, (sillä) olen ylpeä demokratiastamme, Arafat vastasi kysymykseen siitä, asettuuko hän ehdolle.

Arafat sanoi myös hakevansa Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n hyväksynnän ehdokkuudelleen.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.