Mainos

Arctic Sean miehistö saapui Kap Verdeltä Moskovaan

Kaapatun Arctic Sea -rahtialuksen miehistö on saapunut Kap Verdeltä Moskovaan, kertoo uutistoimisto Interfax. Uutistoimiston mukaan aluksen miehistö ja kaappaajat saapuivat samalla Venäjän armeijan lentokoneella.

Varhain tänä aamuna 15-henkinen miehistö sai ensimmäistä kertaa lähes kuukauteen vakaata maata jalkojensa alle, kun se saapui Kap Verdelle, Länsi-Afrikkaan. Venäjän turvallisuusneuvoston edustajat olivat miehistöä vastassa Salin satamassa päästäkseen kuulustelemaan merimiehiä kaappauksesta.

Venäjän laivaston Ladny-alus otti miehistön sekä kahdeksan kaappaajiksi epäiltyä kyytiinsä maanantaina, kun yli kolme viikkoa kestäneet etsinnät päättyivät rahtialuksen löytymiseen.

Venäjän suurlähettiläs Alexander Karpuchinin mukaan venäläinen lentokone odottaa miehistöä läheisellä lentokentällä. Miesten viemisestä Moskovaan on jo sovittu Kap Verden viranomaisten kanssa.

Venäläisviranomaiset yrittävät edelleen selvittää, mitä oikein tapahtui Arctic Sealle sen jälkeen, kun se lähti Suomesta 24. heinäkuuta. 1,2 miljoonan euron puulastissa olleen aluksen määränpäänä oli Algeria.

Venäjän puolustusministeri Anatoly Serdyukov kertoi eilen, että merirosvot kaappasivat laivan Ruotsin aluevesillä heti 24. heinäkuuta. Joidenkin tietojen mukaan kaappaajat uhkasivat räjäyttää Arctic Sean, mikäli heidän lunnasvaatimuksiinsa ei suostuttaisi.

Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja Rabbe von Hertzen arvioi uutistoimisto AFP:lle, että kaappauksen täydellinen selvittäminen voi viedä kuukausia. Von Hertzenin mukaan on mahdollista, että operaation pääsuunnittelijaa ei ole vielä saatu kiinni.

(MTV3 - AFP)

Katso Mirja Sipisen raportti Moskovasta (Seitsemän uutiset 20.8.2009)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.