Mainos

Kaksi helikopteria törmäsi Argentiinassa – mukana ranskalainen tosi-tv-ryhmä

Kymmenen ihmistä on kuollut Argentiinassa kahden helikopterin törmättyä toisiinsa ilmassa. Asiasta kertovat paikalliset viranomaiset. Turma tapahtui maan pohjoisosassa.   

Kuolleiden joukossa kerrotaan olevan ranskalainen ryhmä, joka oli tekemässä tosi-tv-ohjelmaa.

La Riojan maakunnan viranomaisten mukaan tiedossa on, että kaksi uhreista on argentiinalaisia. Kyseessä ovat helikopterien lentäjät. Muiden uhrien kansallisuutta ei ole vahvistettu.  

Onnettomuudessa kuolivat viranomaisten mukaan kaikki helikoptereissa olleet.  

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo, että toinen helikoptereista kuului paikallisviranomaisille. Paikallismediaa lainaavan BBC:n mukaan turmassa kuolleet ranskalaiset olivat ottamassa osaa alueella järjestettävään kansainväliseen selviytymis- ja kestävyyskilpailuun, joka järjestetään vuosittain.  

Uutistoimisto Reutersin mukaan ranskalainen ryhmä kuului Dropped-nimisen televisio-ohjelman tekijöihin. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.