Mainos

Ariel Sharon kriittisessä tilassa

Israelin entinen pääministeri Ariel Sharon on kriittisessä tilassa. Sairaalan mukaan hänen elintoimintonsa ovat heikentyneet entisestään ja tilan odotetaan huononevan edelleen.  

Sharon, 85, on ollut koomassa kahdeksan vuotta. Hän sai aivoverenvuodon tammikuussa 2006. 

Sharon valittiin pääministeriksi ensimmäisen kerran vuonna 2001. Hänet tunnetaan kovan linjan johtajana, joka nostatti palestiinalaisten toisen kansannousun. Entinen kenraali teki provosoivan vierailun Temppelivuorelle, Haram al-Sharifille syksyllä 2000. Alueella sijaitsevat al-Aqsan moskeija ja Kalliomoskeija. 

Toisaalta hän myös tyhjensi Israelin siirtokunnat Gazassa. Israelin joukot evakuoivat kaikki yli kaksikymmentä siirtokuntaa Gazassa vuonna 2005. Tämä oli poliittinen maanjäristys, ja pääministeri sai tappouhkauksia Gazassa asuneilta juutalaisilta. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.