Mainos

Arkkitehti ja rakennuttaja pidätetty: Talon sortuminen vei kymmenien hengen

Intiassa pelastustyöntekijät ovat kaivaneet esiin ainakin 20 kuolonuhria viikonloppuna sortuneen kerrostalon alta.   

Maanantaihin mennessä turman jäljiltä onnistuttiin pelastamaan 23 ihmistä, joista kaksi kaivettiin esiin vasta maanantaina. 

Viranomaiset pelkäävät, että sortuneen talon alla on edelleen kymmeniä ihmisiä jumissa. Raunioihin jääneiden ihmisten tarkkaa lukumäärää ei kuitenkaan tiedetä.  

Kerrostalo sortui Etelä-Intiassa sijaitsevassa Tamil Nadun osavaltiossa lauantaina. Osavaltion poliisi on pidättänyt turman jälkeen muun muassa talon arkkitehdin ja rakennuttajan.  

Intiassa talojen sortumisia sattuu usein. Onnettomuuksien syinä ovat yleensä rakennusalan hatara valvonta ja huonojen materiaalien käyttö.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.