Mainos

Armeijan läsnäoloa vahvistetaan Brysselissä – koulut pysyvät kiinni

Brysselin terrorivalmiustila säilytetään korkeimmalla tasolla, sanoo Belgian pääministeri Charles Michel.

Muualla Belgiassa valmiustila pysyy kolmostasolla neliportaisella asteikolla.  

Pääministerin mukaan Brysselissä on yhä syytä pelätä samankaltaista terrori-iskua kuin Pariisissa runsas viikko sitten. Hänen mukaansa terroristien mahdollisia kohteita ovat muun muassa kauppakeskukset, kaupat ja julkinen liikenne.  

Esimerkiksi Brysselin metro ja koulut pysyvät kiinni huomenna. Poliisin ja armeijan läsnäoloa kaupungissa vahvistetaan.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.