Mainos

Arvokas Silkkitien kylä tuhoutui tulipalossa Tiibetissä

Kulttuurihistoriallisesti arvokas tiibetiläiskylä on tuhoutunut pahoin tulipalossa suositulla Shangri-Lan turistialueella Tiibetissä Kiinassa.

Dukezongin kylässä aamuyöllä tuntemattomasta syystä syttynyt tulipalo tuhosi toista sataa puutaloa. Televisiokuvista näkyi, miten palomiehet ja vapaaehtoiset yrittivät saada pahimmillaan yli kymmenmetrisinä loimottaneita lieskoja hallintaansa. Roihun sammuttamista vaikeutti kova tuuli. 

Tulipalo ei vaatinut henkilöuhreja.

Dukezong, jonka nimi tarkoittaa paikallisella kielellä Kuun kaupunkia, perustettiin yli 1 300 vuotta sitten ja se kuului eteläisen Silkkitien tärkeisiin pysähdyspaikkoihin.

 

Dukezongin buddhalainen temppeli ennen paloa. Kuva vuodelta 2012.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.