Mainos

Al-Shabaab iski yliopistolle Keniassa – useita opiskelijoita panttivankina

Somalialainen al-Shabaab-järjestö sanoo tehneensä iskun yliopiston kampukselle Keniassa. Taistelun kerrotaan jatkuvan edelleen rakennuksen sisällä.  

Järjestön edustaja kertoo uutistoimisto Reutersille, että hyökkääjät ovat vapauttaneet muslimeja, mutta surmanneet kristittyjä ja muita.   

Hyökkäyksessä on kuollut ainakin viisitoista ihmistä. Naamioidut hyökkääjät ovat räjäyttäneet pommeja ja käyneet tulitaistelua turvallisuusjoukkojen kanssa.

Haavoittuneita on ainakin 65, heistä osa kriittisessä tilassa. Paikallisen poliisin mukaan hyökkääjät ovat myös ottaneet panttivankeja.  

Kenian armeija on tullut poliisin avuksi taistelussa. Useita opiskelijoita on loukossa piiritetyllä kampusalueella.  

–Sisältä kuuluu laukauksia, mutta emme osaa sanoa, kuka ampuu ja ketä, paikallinen poliisi kertoi uutistoimisto Reutersille.  

Garissan yliopistokaupunki sijaitsee Kenian koillisosassa lähellä Somalian rajaa, ja somalialainen al-Shabaab-järjestö on tehnyt kaupunkiin useita iskuja. Mikään ryhmä ei ole kuitenkaan ilmoittanut olevansa hyökkäyksen takana.  

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.