Mainos

Asiantuntija: ISIS hyötyy myös Australian tapahtumista

Australia on ollut terroriuhan useita kertoja tänä vuonna. Tänään maassa oli erittäin vakava panttivankitilanne Sydneyssä. Se päättyi poliisirynnäkköön hetki sitten.

Yksi syy siihen, miksi terrorismin uhka on lisääntynyt Australiassa, on maan tiivis yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa jo Irakin sodasta vuonna 2003 alkaen.

– Australia on nyt myös Syyriassa hyvin näkyvässä roolissa Yhdysvaltain johtamassa sotilasoperaatiossa ISIS:tä vastaan, sanoo terrorismin asiantuntija, vanhempi tutkija Teemu Sinkkonen ulkopoliittisesta instituutista MTV Uutislivessä.

Sinkkonen muistuttaa, ettei vielä ole varmaa, oliko Sydneyssä kyseessä ISIS:in kaltainen äärijärjestön ideologia. Sydneyssä panttivankeja pitänyt mies vaati Isisin lippua, mutta miehen motiiveista ei ole vielä tietoa.

– Tässä vaiheessa näyttää siltä, että mies toimii yksin ja otti yhden kahvilan haltuunsa. Se ei välttämättä vaadi pitkäaikaista suunnittelua, Sinkkonen sanoo.

Sinkkosen mukaan on kuitenkin selvää, että ISIS hyötyy Australian tapahtumista, oli se siinä mukana tai ei.

– ISIS:in ideologia on sama kuin Al-Qaidan, siihen kuuluu globaali taistelu toisuskoisia kohtaan ja siinä kannustetaan tappamaan ihmisiä eri puolilla maailmaa. Sillä luodaan kansainvälistä pelkoa, mikä on terrorismin tavoite.

Sinkkosen mukaan tarkoitus on saada huomiota ja painopistettä halutuille alueille. 

– ISIS elää pitkälti huomiosta. Se on ottanut paikan al-Qaidalta. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.