Mainos

Asiantuntija: Ukrainassa ei ole vielä sisällissotaa

Ukrainassa aktiivisimpia ja toimintakykyisimpiä ovat tällä hetkellä Venäjä- ja Ukraina-mieliset ääriryhmät, arvioi maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Arto Nokkala.

Näiden ryhmien merkitys voi korostua esimerkiksi Odessassa.

– Kaikkialla Ukrainassa, missä on kohtuullisen kokoinen venäläisväestö, on mahdollista, että syntyy tällaisia leimahduksia, everstiluutnantti evp Nokkala ennustaa.

Nokkalan mukaan Ukrainan tilannetta ei voi vielä kutsua sisällissodaksi, jossa olisi järjestäydytty selkeästi kahdeksi osapuoleksi.

Keskushallinto on menettänyt valtaansa osassa maata ja aktiivisimpien toimijoiden vastakkainasettelu johtaa silloin tällöin väkivaltaan, Nokkala kuvailee asetelmaa.

Ukrainan asevoimien operaatio Itä-Ukrainassa on Nokkalan mukaan sujunut odotettua heikommin. Puutteita on sekä suunnittelussa että johtamisessa.

– Joukot näyttävät olevan haluttomia voimankäyttöön maanmiehiä kohtaan ja tehtävä on vaikea joukkojen kykyyn nähden, Nokkala sanoo.

Hänen mukaansa Venäjä-mieliset ryhmät ovat paikallisesti vahvoja, mutta niillä saattaa olla keskenään erimielisyyttä tavoitteista.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.