Mainos

Asiantuntijat varoittavat avaruuden kyberturva-aukosta

Avaruusteknologiaan kohdistuvat kyberhyökkäykset voisivat johtaa katastrofeihin maapallolla, varoittavat asiantuntijat.

Tutkimuslaitos Chatham Housen raportista kertoo sanomalehti Independent. 

Raportin mukaan valtiot ja viranomaiset ovat huonosti varautuneita avaruusteknologiaan kohdistuviin kyberhyökkäyksiin, eikä esimerkiksi hakkeroinnin estämiseksi ole tehty tarpeeksi. Tällä hetkellä ei myöskään ole olemassa tahoa, joka valvoisi avaruuden kyberturvallisuutta globaalisti. 

Riskien uskotaan kasvavan

Hyvin suuri osa maailman infrastruktuurista nojaa avaruusteknologiaan, ja vaikka yhteiskunnille ja globaalisti tärkeiden järjestelmien turvallisuuden takaamiseksi on tehty paljon Maan kamaralla, avaruudesta käsin moniin järjestelmiin voitaisiin hyökätä, Chatham House varoittaa. 

Kyberhyökkäyksillä voitaisiin tutkimuslaitoksen mukaan vahingoittaa esimerkiksi maailmantaloutta tai ottaa haltuun asejärjestelmiä. Avaruusteknologian kyberturvan aukkoja voisivat hyödyntää raportin mukaan niin valtiot, rikollisryhmät kuin terroristit. 

Riskit kasvavat tutkimuslaitoksen arvion mukana tulevaisuudessa, sillä avaruudessa eivät enää toimi vain muutamat valtiot, vaan se kiinnostaa yhä useampia kaupallisia tahoja. 

Uhkiin vastattava yhdessä 

Chatham Housen mukaan viranomaisten pitäisi nopeasti arvioida varautumista avaruuden kyberuhkiin. Yksittäisten valtioiden kyky vastata uhkiin on rajallinen, joten niiden torjumiseksi tulisi tehdä globaalia yhteistyötä, asiantuntijat suosittavat.

Raportissa ratkaisuksi ehdotetaan uutta, joustavalla mallilla toimivaa turvallisuusviranomaista, jonka kautta avaruudessa toimivat yritykset voisivat tehdä yhteistyötä väärinkäytösten estämiseksi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.