Mainos

Asuntomarkkinat pohjamudissa Yhdysvalloissa

Asuntomarkkinoiden tila on yhä surkea Yhdysvalloissa. Hinnat ovat pysyneet pohjamudissa, ostajat eivät liiku ja yhä useampi asunnonomistaja päätyy ulosottoon.

Monet eivät pysty myymään asuntoaan, sillä velkaa on enemmän kuin talon arvo ja tämä vaikuttaa jo työvoiman liikkuvuuteen.

Hyvällä onnella asunnostaan pääsee eroon kolmessa kuukaudessa pääkaupunkiseudulla, mutta puoli vuotta tai vuosi ei ole täälläkään mikään harvinaisen pitkä aika.

Monelle myynti on mahdoton ajatus, sillä asuntojen arvo on romahtanut paikoin, esimerkiksi Kaliforniassa ja Nevadassa, jopa kolmekymmentä prosenttia. Siispä asuntolaina on usein suurempi kuin asunnon arvo. Tässä jumissa on joka kuudes asuntovelkainen amerikkalainen talous.

Tämä on puolestaan johtanut siihen, ettei työvoima liiku, koska asuntoa ei voi myydä ja lähteä uuden työn perään. Kaiken lisäksi asuntolainaa on nykyään hyvin vaikea saada.

Asuntokaupan tahmeus on vaikuttanut myös asuntovälittäjiin, vain osa on pystynyt jatkamaan työtään, kertoo asuntovälittäjä Eva Jensen Marylandista.

- Jotkut ottavat lisäksi toisen työpaikan, jotkut ovat pudottautuneet pois sen jälkeen, kun markkinat olivat kuumimmillaan. He tulivat alalle nopeasti ja jäljellä ovat ne, jotka ovat sitoutuneet myymään asuntoja.

Tilanteen on ennusteltu kirkastuvan jo pitkään, mutta on yhä vaikeaa nähdä valoa tunnelin päässä. Mutta jotain on tapahduttava ennemmin tai myöhemmin.

- Ihmisten on ostettava, heidän on myytävä, siis kauppaa on käytävä, mutta emme näe sellaista tilannetta kuin suuren kuplan aikaan vuosina 2004-2006, Jensen sanoi.

Katso Päivi Sinisalon raportti Washingtonista: (Huomenta Suomi 22.11.2010)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.