Mainos

Ateenan mielenosoitukset vaativat kuolonuhreja

Ainakin kolme ihmistä on kuollut Ateenassa mielenosoittajien sytytettyä pankkirakennuksen tuleen. Paloviranomaisten mukaan tulipalo aiheutti kuolemat.

Mielenosoitukset on kohdistettu Kreikan hallintoa vastaan maan talouskriisin seurauksena.

Ateenassa syttyi tuleen myös kaksi muuta julkista rakennusta.

Poliisit hälytystilassa

Ateenassa poliisi on asetettu hälytystilaan kaupungissa puhjenneiden väkivaltaisuuksien vuoksi. Kaikki poliisit on määrätty palvelukseen palauttamaan järjestystä kaupunkiin.

Kreikan pääministeri George Papandreou on tuominnut väkivaltaisiksi yltyneet mellakat. Ainakin kolme ihmistä on saanut surmansa ateenalaiseen pankkiin tehdyssä palopommihyökkäyksessä.

Pankkirakennus syttyi tuleen, kun mielenosoittajat heittivät sisään palopommeja.

Papandreou kutsui välikohtausta raa'aksi ja murhanhimoiseksi teoksi. Hänen mukaansa kenelläkään ei ole oikeutta väkivaltaan.

(MTV3-STT - AFP)

Pankki paloi, ainakin kolme kuoli. Katso videokuvaa sekasortoisesta Ateenasta.

Mielenosoittajat kahakoivat mellakkapoliisien kanssa Ateenan hallintoalueella.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.