Mainos

Atlantille odotetaan rajua hurrikaanivuotta

Yhdysvaltain johtava ilmastovirasto varoittaa, että hurrikaaneja voi esiintyä tänä vuonna Atlantilla erittäin paljon.

Viraston mukaan kaudella odotetaan syntyvän jopa 14 hurrikaaniksi voimistuvaa myrskyä. Se olisi suurin lukumäärä viiteen vuoteen.

Myrskykausi alkaa ensi tiistaina, ja sen aikana odotetaan esiintyvän yhteensä 14-23 trooppista myrskyä. Näistä 3-7 on arvioitu saavuttavan kolmostason, mikä tarkoittaa voimakasta hurrikaania. Tällöin voi tuuli voi puhaltaa yli 177 kilometrin tuntinopeudella.

Meksikonlahdelle iskevä myrsky vaikeuttaisi huomattavasti alueella käynnissä olevaa öljyntorjuntatyötä.

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.