Mainos

Australia laillistamassa kannabiksen lääkekäytön

Australia aikoo laillistaa lääkkeeksi tarkoitetun kannabiksen kasvattamisen. Lääkekannabiksesta saavat apua erityisesti kroonisista kivuista kärsivät.

Australian terveysministerin Sussan Leyn mukaan Australia suunnittelee nyt lisenssijärjestelmää, jonka puitteissa kannabiksen kasvattaminen ja myynti lääkkeeksi ja tutkimustarkoituksiin olisi mahdollista.

Leyn mukaan monet vakavasti sairaat ihmiset ovat tähän asti joutuneet hankkimaan kannabista laittomin keinoin lievittääkseen kipujaan.

– Heidän takiaan on tärkeä varmistaa, että takaamme turvallisen, laillisen ja varman kanavan lääkekannabiksen hankkimiseen, ministeri sanoi.

Lääkekannabista saadakseen potilaalla tulee olla resepti lääkäriltä. Australia ei Leyn mukaan aio laillistaa kannabiksen käyttöä päihteenä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.