Mainos

Australia: Malesialaiskoneen etsinnät lopetetaan kesän jälkeen

Yli kaksi vuotta sitten kadonneen malesialaisen matkustajakoneen etsinnät aiotaan lopettaa elokuussa, kertoo etsintöjä johtava Australia.  

Australian mukaan koko 120 000 neliökilometrin etsintäalue Intian valtamerellä on kohta tutkittu. Loppuvaiheen etsintöjä vaikeuttaa eteläisen pallonpuoliskon talvisää.  

Australian liikenneturvallisuusviraston ATSB:n johtaja Martin Dolan sanoi Australian-lehdelle, että koneen löytyminen on epätodennäköistä.  

– Luottamus siihen, että löytäisimme koneen, vähenee, Dolan myönsi.  

Edelleenkään ei tiedetä, miksi Malaysia Airlines -yhtiön matkustajakone katosi matkalla Kuala Lumpurista Pekingiin maaliskuussa 2014. Koneessa oli 239 ihmistä.  

Koneen palasia on löytynyt Afrikan rannikolta. Ne ovat todennäköisesti ajautuneet sinne merivirtausten mukana.

Katso video maaliskuulta, jolloin löydettiin viimeksi koneen osia:



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.