Mainos

Australian hallitus kiistää syytökset turvapaikanhakijoiden epäinhimillisestä kohtelusta

Australian hallitus kiistää syytökset turvapaikanhakijoiden epäinhimillisestä kohtelusta.

Ihmisoikeusjärjestöt Amnesty International ja Human Rights Watch ovat sanoneet, että Australiaan laittomasti pyrkineet turvapaikanhakijat joutuvat Naurulla sijaitsevassa pidätyskeskuksessa muun muassa päivittäisen epäinhimillisen kohtelun ja jopa väkivallan uhreiksi.

Australian hallitus sanoo tiedotteessaan, ettei Australia muun muassa kontrolloi itsenäisen Naurun toimintaa. Australia myös kritisoi ihmisoikeusjärjestöjä siitä, etteivät ne ole konsultoineet Australian viranomaisia asiassa. 

Australian pidätyskeskuksissa on kerrottu olevan noin 1200 ihmistä, joista osa on lapsia. Suurin osa on viettänyt keskuksissa kolme vuotta. 

Kesäkuussa maailmassa kerrottiin olevan enemmän pakolaisia kuin koskaan aiemmin:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.