Mainos

Australian itäosia julistettu katastrofialueeksi

Tuhansia ihmisiä on evakuoitu Australiassa maan itäosia koettelevien tulvien tieltä. Queenslandin ja Uuden Etelä-Walesin osavaltiot on julistettu katastrofialueiksi.

Rankkasateet ja kovat tuulet ovat piinanneet itärannikkoa päivien ajan. Tuulenpuuskat ovat repineet talojen kattoja sekä kaataneet puita ja voimalinjoja. Tulvavedet ovat katkoneet teitä ja jättäneet kokonaisia kyliä saarroksiin.

- Sähköverkko pitää sulkea. Puhelinyhteydet katkeavat, joten ihmiset eivät voi soittaa apua. Viemärit saattavat tulvia sisälle asuntoihin, varoitettiin Uuden Etelä-Walesin pelastuslaitokselta.

Vahingoista povataan mittavia. Queenslandissa tulvia on kuvailtu pahimmiksi liki 30 vuoteen.

Myrsky on vaatinut yhden kuolonuhrin. Mies kuoli, kun tuulenpuuska paiskasi metallilevyn sisään toimistorakennuksen ikkunasta Queenslandissa. Sääennustusten mukaan sää jatkuu samanlaisena ainakin huomiseen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.