Mainos

Australian maastopaloissa kuollut jo yli sata

Tuoreimpien tietojen mukaan ainakin 108 ihmistä on kuollut Australian kaakkoisosissa riehuvissa maastopaloissa. Monet kuolleista olivat menehtyneet autoihinsa yrittäessään paeta liekkejä. Kymmenet ihmiset ovat saaneet pahoja palovammoja.

Ainakin 700 kotia on tuhoutunut. Poliisi pelkää, että uhriluku vielä kasvaa, sillä se on vasta alkanut tarkistaa joitakin tulen tuhoamia alueita.

Kaikkiaan Australian kaakkoisosissa riehuu noin 50 erillistä maastopaloa, joita kovat tuulet ruokkivat. Kuumuus ja kuivuus vain pahentavat tilannetta. Silminnäkijöiden mukaan tuli leviääkin nopeasti.

Paloista tuhoisin sai alkunsa East Kilmoressa, joka sijaitsee noin 80 kilometriä Melbournesta pohjoiseen. Tuli levisi paikkakunnalta itään päin yli kolmenkymmenen kilometrin matkan. Palo tuhosi matkansa varrella useita pikkukaupunkeja.

Poliisi on vahvistanut, että osa paloista on sytytetty tahallaan. Poliisin mukaan paloja sytyttäneitä voidaan syyttää murhasta.

Nyt riehuvien maastopalojen kuolonuhrimäärä on kaikkien aikojen suurin Australiassa. Tuhkakeskiviikkona tunnetussa palossa vuonna 1983 kuoli 75 ihmisiä.

Kuin atomipommin jäljiltä

Kinglakessa liekit nielivät kauppoja, bensa-asemia, paikallisen poliisiaseman ja kouluja. Poliisien katusulut ovat estäneet alueen asukkaita palaamasta koteihinsa. Palojen aiheuttamaa tuhoa kuvaillaan kuin atomipommin aiheuttamaksi.

Eloonjääneet kertoivat karmivia tarinoita paostaan liekkimeren keskeltä. Victoria Harvey kertoi pakoon yrittäneen paikallisen liikemiehen tarinan.

- Ilmeisesti hän vei lapsensa autoon, minkä jälkeen hän kääntyi ympäri hakeakseen nopeasti jotain talosta. Sitten hänen autonsa oli tulessa, hänen lapsensa sisällä ja he paloivat, Harvey kertoi.

Raivoisat palot levisivät rutikuivassa maastossa niin nopeasti, ettei monella ollut aikaa paeta. Osa ei ehtinyt edes ulos kodeistaan, monet muut kuolivat autoihinsa yrittäessään paeta. Kinglakeen päässyt valokuvaaja kertoi nähneensä tien täydeltä karrelle palaneita autoja, jotka olivat joko törmänneet toisiinsa tai puihin.

(MTV3-AFP-Reuters-STT)

Lue lisää:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.