Mainos

Avaruusturismi Pohjois-Ruotsista voi alkaa jo lähivuosina

Pohjois-Ruotsin maisemista saattaa lähivuosina lähteä myös Euroopan ensimmäisiä avaruusturistilentoja. Brittimiljardööri Richard Bransonin yritys Virgin Galactic on valinnut projektiinsa kaksi avaruuslentoasemaa, joista toinen sijaitsee Yhdysvaltain New Mexicossa ja toinen Ruotsin Kiirunassa.

Ensimmäisten lentojen on määrä lähteä Yhdysvalloista jo vuonna 2011- tosin aikataulua on jo siirretty muutamaan otteeseen.

- Kun siellä on toimittu arviolta puoli vuotta tai vuosi, on Kiirunan vuoro, avaruuskeskus Esrangen tiedottaja Johanna Bergström-Roos sanoo.

Virgin Galacticin suunnitelmien osuminen Kiirunaan ei ollut arpapeliä, sillä halukkaita oli useampia. Pohjoisen sijainnin myötä kansainvälisessä käytössä oleva Esrange tarjoaa avaruustutkimukseen oivat puitteet.

Luotausraketteja Kiirunasta on laukaistu vuoden 1966 jälkeen yli puoli tuhatta. Lisäksi matkaan lähetetään kymmenittäin ilmakehätutkimuspalloja, joista suurimmat ovat parin Tukholman Globen-hallin kokoisia.

Parinkymmenen kilometrin päässä sijaitseva Jukkasjärven jäähotelli tarjoaa toisen puolen elämyksestä.

- Meillä on osaamista avaruustutkimuksesta, mutta myös turismista. Tästä saadaan helposti ynnäämällä avaruusturismia, Bergström-Roos sanoo.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.