Mainos

Balin pommi-iskusta 20 vuoden tuomio

Indonesialainen oikeusistuin langetti tänään 20 vuoden tuomion Balin pommi-iskuista.

Umar Patek oli oikeuden mukaan mukana rakentamassa pommeja, jotka tappoivat yli 200 ihmistä vuonna 2002 kahdessa yökerhossa.

Patek saatiin kiinni viime vuonna Abbottabadissa Pakistanissa, missä Yhdysvaltain erikoisjoukot tappoivat viime vuoden toukokuussa terroristijohtaja Osama bin Ladenin.

Syyttäjä oli vaatinut Patekille elinkautista tuomiota. Viranomaisten mukaan Patek kuitenkin katui tekojaan, mikä lievensi rangaistusta.

Patek on myöntänyt olleensa mukana pommien tekemisessä, mutta sanoo, ettei tiennyt niitä käytettävän terroriin. Hän aikoo valittaa tuomiosta.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.