Mainos

Baltian tuberkuloositilanne huolestuttaa

Tuberkuloositapaukset ovat lisääntyneet hälyttävästi Virossa, sillä sairastuneiden määrä on kaksinkertaistunut kahdeksan viime vuoden aikana. Nykyisin tautia sairastaa lähes 2 000 ihmistä.

Myös Liettuassa ja Latviassa tuberkuloosiin sairastuneiden määrä on lisääntynyt. Pahimmaksi ongelmaksi ovat nousseet tautikannat, joihin lääkkeet eivät tehoa.

Baltian synkkää tilannetta yritetään muuttaa pohjoismaisen avun turvin. Pohjoismaiset hallitukset ovat myöntäneet yhteensä 20 miljoonaa markkaa kaksivuotisen ohjelman toteuttamiseksi. Myös Suomi on mukana hankkeessa.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.