Mainos

Bangkokin yökerhopalo sai alkunsa ilotulitteista

Bangkokin tuhoisa yökerhopalo sai alkunsa ilotulitteista, kertoo Thaimaan apulaispoliisipäällikkö. Uudenvuodenyönä sattuneessa palossa sai surmansa 65 ihmistä.

Tähän mennessä viisi ihmistä on asetettu syytteeseen Santika-yökerhon palosta. Lisää pidätyksiä on poliisin mukaan luvassa.

Poliisin tutkimukset palon syystä ovat meneillään, ja ne on määrä julkistaa virallisesti maanantaina. Apulaispoliisipäällikkö Jongrak Jutanont ei halunnut vielä kertoa, saiko palo alkunsa yökerhon järjestämästä pyroshowsta vai juhlijoille jaetuista tähtisadetikuista.

Yökerhon toimilupa peruttiin vuonna 2004 turvallisuuspuutteiden vuoksi. Omistajat pitivät kuitenkin paikan auki samalla kun he valittivat päätöksestä.

Pelastustyöntekijöiden mukaan uhriluku nousi korkeaksi, koska varauloskäyntejä oli niukasti ja ylempien kerrosten ikkunoissa oli kalterit.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.