Mainos

Bangkokissa räjähti, 2 kuoli ja 24 haavoittunut

Thaimaassa Bangkokin keskustassa on räjähtänyt pommi. Iskussa on kuollut terveysviranomaisten mukaan kaksi ja haavoittunut ainakin 24 ihmistä.

Muutaman loukkaantuneen vammat ovat vakavat. Uhrien joukossa ei ilmeisesti ole suomalaisia. Iskun tekijästä ei ole tietoa.

Pommi räjähti suurta Centralworld-kauppakeskusta vastapäätä. Alueella on ollut paljon hallituksenvastaisia mielenosoituksia yli kuukauden ajan.

Bangkokin Suomen-suurlähetystö kehottaa kaikkia Bangkokiin tulevia matkailijoita välttämään mielenosoituksia ja väkijoukkojen suuria kokoontumisia.

Suomen Thaimaan-suurlähettiläs Kirsi Westphalen kertoo STT:lle, että Suomen suurlähetystö sijaitsee parinsadan metrin päässä räjähdyspaikasta. Lähetystö on sunnuntaisin tyhjillään ja avautunee normaalisti taas huomenna.

Westphalenin mukaan ulkoministeriön Thaimaan matkustustiedotetta tarkastellaan huomisaamuna yhdessä muiden Pohjoismaiden ja EU-maiden kanssa. Nyt tiedote kertoo, että tilanne suurimmassa osassa Thaimaata on normaali.

-Bangkokissa on valitettavasti ollut välikohtauksia säännöllisesti viime viikkoina, Westphalen sanoo.

 

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.