Mainos

BBC: Sota jengejä vastaan epäonnistunut Britanniassa

Britannian viranomaisten rajut vastatoimet viime vuoden katumellakoihin ovat vain lisänneet jengiväkivaltaa, moittii riippumaton tutkimuslaitos Centre for Social Justice (CSJ).

Useita suurkaupunkeja ravistelivat 2011 kesällä mellakat, jotka tukahdutettiin voimatoimin, kun pääministeri David Cameron vakuutti aloittavansa täysimittaisen sodan jengejä vastaan. Poliisi pidättikin runsaasti jengien jäseniä.

Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan tutkimuslaitoksen maanantaina ilmestyvä raportti arvioi, että vaikutus oli päinvastainen kuin mitä toivottiin.

Jengien johtohahmojen tilalle on noussut nuorempia jäseniä, jotka eivät piittaa vanhoista käyttäytymissäännöistä. Sen vuoksi myös väkivalta on lisääntynyt.

– Monet poliitikot pitävät mellakoita yksittäistapauksena ja luulevat, että levottomuuksien kukistaminen merkitsee sitä, että kadut on saatu hallintaan. He eivät voisi olla enempää väärässä, raportti katsoo.

CSJ:n mielestä viranomaiset ovat myös unohtaneet pitkäjänteisen työn nuorten jengiläisten parissa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.