Mainos

Belgian burkakielto lykkääntyi

Hallituksen ero lykkäsi tänään Belgian parlamentin äänestystä burkakiellosta. Laki kieltäisi islamilaisen burka-asun käytön julkisilla paikoilla.

Burkan lisäksi kasvot peittävä niqab-huntu on joutumassa pannaan, koska myös sen katsotaan vaikeuttavan henkilön tunnistamista. Lain rikkomisesta seuraisi sakko tai enimmillään viikon vankeusrangaistus.

Kiellon uskotaan menevän läpi helposti, koska monet puolueet tukevat esitystä.

Ihmisoikeusjärjestöt varoittavat, että kielto saattaa johtaa islamilaisten naisten jäämiseen koteihinsa. Human Rights Watchin mukaan ei ole myöskään mitään todisteita siitä, että hunnun käyttö olisi uhka yleiselle turvallisuudelle.

Samankaltainen kielto on vireillä Ranskassa.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.