Mainos

Belgian sisäministeri: Terroristit viestivät pelikonsoleilla

Belgian sisäministeri Jan Jambon kertoo olevansa huolissaan Belgian tilanteesta terrorisminvastaisessa taistelussa. Asiasta kertoo tekniikan ja talouden verkkojulkaisu Quartz.

Viime viikolla pitämässään puheessa Jambon sanoi,  että häntä pitää öisin hereillä ajatus nuorista miehistä, jotka vain odottavat viestiä Isisiltä.

Hän myös varoitti, että Playstation 4 konsolia käytetään terroriverkoston sisällä viestimiseen. Hänen mukaansa Playstation 4:llä käytävää keskustelua on vaikeaa valvoa.

– Playstation 4:ää on vaikeampi valvoa kuin esimerkiksi WhatsApp-palvelua, hän toteaa.

Pelikonsoleilla pysty nykyään viestimään toisten käyttäjien kanssa reaaliajassa kuten esimerkiksi Messengerillä, Skypellä tai WhatsUpilla.

Kyseistä konsolia oli käytetty viestimiseen myös kesäkuussa, kun itävaltalaisteini pidätettiin pommisuunnitelmien lataamisesta PS4:lle.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.