Mainos

Belgiassa komennettiin sotilaita kaduille

Belgiassa sotilaat aloittivat partioinnin kaduilla Brysselissä ja Antwerpenissa lauantaina. Kummassakin kaupungissa on merkittävä juutalaisyhteisö.  

Suojelua on tehostettu myös muun muassa sotilasliitto Naton päämajan, EU:n toimistojen sekä Yhdysvaltain ja Israelin suurlähetystöjen ympärillä.  
Belgia kiristi turvatoimet äärimmilleen sen jälkeen, kun poliisi esti torstaina suuren terrori-iskun Verviersissä itäisessä Belgiassa.

Operaatiossa kuoli kaksi ihmistä ja yksi pidätettiin.  
Ratsatut miehet olivat palanneet Syyriasta noin viikko sitten ja olivat poliisin tarkkailussa.  

Operaation jälkeen eri puolilla Belgiaa pidätettiin toistakymmentä ihmistä. Heistä viittä syytetään osallistumisesta terroristiryhmän toimintaan.  

Poliisi on löytänyt kotietsinnöissä muun muassa aseita, pommin teossa käytettäviä tarvikkeita ja poliisin univormuja.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.