Mainos

Saksalaislehti: Berliinissä Ebola-epäily

Saksassa Berliinissä on paljastunut Ebola-epäily, kertoo paikallinen Berliner Morgenpost -lehti.

30-vuotiaan saksalaisnaisen epäillään saaneen Ebola-tartunnan. Nainen on oleskellut äskettäin lyhyen aikaa Länsi-Afrikassa.

Berliner Morgenpost -lehden verkkoversion mukaan ebolaepäily tapahtui työnvälitystoimistossa Prenzlauer Bergin alueella, kun nainen oli saanut vakavan verenkiertohäiriön. Hänet eristettiin ensin ambulanssiin ja vietiin poliisisaattueessa tutkimuksiin infektio-osastolle Berliinin Charité-sairaalaan.

Nainen oli valittanut pelastushenkilökunnalle huonovointisuutta ja kuumetta. Ebola voidaan varmistaa vain verikokeessa. Ensimmäiset sairauden oireet ovat samankaltaiset kuin influenssassa ja malariassa.

Poliisi eristi rakennuksen laajalta alueelta. Henkilöt, jotka olivat olleet kontaktissa naisen kanssa, eivät saaneet poistua rakennuksesta ja heidät luetteloitiin. Myöhemmin heidät päästettiin poistumaan rakennuksesta vähitellen. 

Berliner-Zeitung -lehti kertoo, että saksalaisnainen on alunperin kotoisin Länsi-Afrikasta. Lehden mukaan nainen sanoi olleensa kontaktissa Ebola-uhrien kanssa entisessä kotimaassaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.