Mainos

Berlusconin yhdyskuntapalvelu herättää närää italialaisissa

Italian entisen pääministerin Silvio Berlusconin määrääminen yhdyskuntapalveluun on otettu maassa vastaan ristiriitaisin tuntein.

Sekä poliitikot että tiedotusvälineet ovat korostaneet, että tuomareiden päätöstä tulee kunnioittaa. Monien mielestä Berlusconi pääsee kuitenkin liian helpolla.

– Silvio Berlusconille on olemassa ikuinen poikkeustila. Tunnen yrittäjiä joiden elämä on helvetillistä, sillä he ovat velkaa muutaman kymmenen tuhatta euroa. Heillä on omaisuutta ulosmittauksessa, talo ja yritys kiinnitetty. Jotkut ovat riistäneet henkensä sen takia. Sitten meillä on Italian rikkain herra, joka on kiertänyt veroja 300 miljoonan euron edestä, ja jonka pitää mennä kerran viikossa kertomaan vitsejä vanhuksille, toimittaja Curzio Maltese kommentoi la Repubblica -lehdessä.

Samalla Berlusconi voi tavata maan presidenttiä ja pääministeriä, pääsee vaikuttamaan maan poliittiseen suuntaan ja on vapaa luotsaamaan Forza Italia -puolueensa toukokuun europarlamenttivaaleihin.

Italian entisen pääministerin Massimo D'Aleman mukaan on ymmärrettävää, että tuomarit ottivat tuomion määräämisessä huomioon Berlusconin roolin politiikassa.

– Tietysti tulee mieleen, että vähemmän onnekkaat kansalaiset, vähemmän rikkaat ja vaikutusvaltaiset, menevät paljon pienemmistä rikoksista yksinkertaisesti vankilaan, Porta a Porta -ohjelmassa vieraillut D'Alema sanoi.

Berlusconin tukijoiden mukaan D'Alema ei tunne Italian oikeuskäytäntöä kovin hyvin, sillä pienten tuomioiden suorittaminen yhdyskuntapalveluna on täysin normaalia. Yhdyskuntapalvelua suorittaa tällä hetkellä yli 11 000 italialaista.

Yhdyskuntapalvelu on Berlusconille nöyryytys

Vaikka yhdyskuntapalveluun päätyminen oli Berlusconille olosuhteet huomioon ottaen suurin mahdollinen voitto, on se samalla nöyryyttävä kokemus maan kolminkertaiselle pääministerille. Berlusconia lähellä olevat tahot kertovat, ettei tämä voi sietää ajatusta siitä, että hän joutuu “kuntoutettavaksi” takaisin yhteiskunnan jäseneksi. 

Samalla Forza Italian johtaja menettää ensimmäisen kerran osan vapaudestaan. Tuomarit ovat myös uhanneet muuttaa yhdyskuntapalvelun kotiarestiksi, mikäli Berlusconi jatkaa oikeuslaitoksen loukkaamista.

Berlusconi on yhä syytteessä seksin ostamisesta alaikäiseltä prostituoidulta ja poliitikon lahjomisesta. Jos hän saa korkeimman oikeuden tuomion jommassakummassa näistä oikeudenkäynneistä, palaa myös veropetoksesta alunperin annettu neljän vuoden vankeustuomio voimaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.