Mainos

Betlehemin joulujuhlia varjostaa väkivallan pelko

Palestiinalaisalueilla sijaitsevassa Betlehemissä väkivaltaisuuksien pelko on varjostanut joulujuhlintaa.  

Lähi-idän väkivaltaisuudet ovat saaneet ihmiset varomaan Betlehemiin matkustamista, ja pyhiinvaeltajien määrä alueella on tänä vuonna selvästi laskenut.

Myös perinteiseen jouluyön messuun Jeesuksen syntymäkirkkoon saapui uutistoimistojen mukaan tavallista vähemmän ihmisiä. Messua kuulemaan oli kuitenkin kokoontunut tuhansia ihmisiä.   

Messu omistettiin tänä vuonna väkivallan uhreille ja heidän perheilleen.  
Lokakuusta lähtien 129 palestiinalaista ja 19 israelilaista sekä yksi yhdysvaltalainen ja eritrealainen on saanut surmansa puukkohyökkäyksissä ja väkivaltaisissa protesteissa Israelissa.   

Valtaosa surmansa saaneista palestiinalaisista on ollut epäiltyjä hyökkääjiä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.