Mainos

BNS: Venäjä ei halua kalaa Virosta – turvallisuudesta ei varmuutta

Venäjä kieltää kalatuotteiden tuonnin Virosta ja Latviasta huomisesta lähtien, kertoo uutistoimisto BNS.

Venäjän elintarviketurvallisuusviranomaisen mukaan Viro ja Latvia eivät valvo riittävästi kalatuotteiden tuotantoa, joten tuotteiden turvallisuudesta ei voi olla varma.

Kielto pysyy sen mukaan voimassa, kunnes tilanne on korjattu.  

Venäjän viranomaiset tekivät tarkastuksia neljässä latvialaisessa ja viidessä virolaisessa kalasäilyketehtaassa, joissa tuotetaan pääosin säilykekilohailia.  

Venäjän elintarvikeviranomaisen mukaan myös EU:n tekemissä tarkastuksissa olisi toistuvasti löydetty vaarallisia aineita Virosta ja Latviasta tuoduista kilohaileista.

Euroopan komissiosta kuitenkin kerrottiin BNS:lle, että Viron ja Latvian kilohaileissa ei ole viime viikkoina havaittu ongelmia.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.